Otsikossa on kaksi lukua, 301 ja 754. Toinen on Kekrin Suurtanssien yleisömäärä ja toinen Komiat-orkesterin keikkojen lukumäärä tähän mennessä.

Jutun lopussa kerrotaan arvoituksen vastaus.

Kekrin Suurtanssit aloittivat Antti Ahopelto Etiketti orkesterinsa kanssa. Antti tuli lavalle jo tämän niin sanotun orkesterisetin aikana.  Eikä tästä kukaan pahoillaan ollut.

Antti Ahopelto, tangoprinssi Etelä-Pohjanmaan lakeuksilta Evijärveltä kertoi, ettei koskaan ole käynyt naapuripitäjässä Vimpelissä  katsomassa pesäpallo-ottelua.

Sotkamossa hän oli ollut Vimpelin pelatessa Sotkamoa vastaan ja esittänyt sekä Maamme-laulun että Kainuun Marssin.

Antti oli ilahtunut hyvästä fiiliksestä Napiksella. Niin Antin kuin Komioiden soittajien kanssa puhuttiin siitä, kuinka tansseista ja tanssimusiikkiin liittyvistä asioista kirjoitetaan ja kerrotaan mediassa entistä vähemmän.

Tanssimusiikkia soittavien radiokanavien määrä on vähäinen.

Tanssimusiikkia soittavat Järviradio ja Pooki. Sekä täällä Itä-Suomessa Radio Sandels, missä Naapurinvaaran Huvikeskus mainostaa toisinaan tanssejaan.

”Iskelmäradiossa esimerkiksi kuulee harvemmin tanssittavaa musiikkia soitettavan”, Antti Ahopelto sanoi.

Antti Ahopelto esiintyy seuraavan kerran pääsiäisenä Naapurinvaaralla.

Kekrin Suurtansseissa oli yleisöä 754. Ilahduttavan paljon nuorisoa oli lähtenyt Kekrin viettoon Naapurinvaaralle, itse asiassa todella paljon. Meininki oli melkein kuin ennen vanhaan ennen koronaa. Sekin oli merkille laitettavaa, että yleisöä lavalla riitti viimeiseen valssiin saakka.

Kekritansseihin tuli kaksi bussiryhmää, toinen Nurmeksesta, toinen Varpaisjärveltä.

Naapurinvaaran keikka oli Komioiden keikka numero 301. Tasaluku 300 täyttyi edellisenä iltana Tulenliekissä Leppävirralla.

Seuraavat keikat kuluvan vuoden aikana suosiotaan huimasti kasvattaneilla Komiat-orkesteilla on Kuopiossa ja Keuruulla.

Eikä suosion kasvua tarvitse ihmetellä. Komioiden esiintymisessä on rentoutta ja iloa. Settien välillä he jaksavat seurustella fanien kanssa. Ei ole kaukaa haettu verrata Komiat-orkesteria 1990-luvulla suureen suosioon nousseeseen Yölintuun.

Naapurinvaaralla Komiat esiintyvät seuraavan kerran maaliskuussa 2023.

Ilta sujui oikein hyvin talon sisällä, mutta ajoneuvojen kanssa oli murheita. Vuokatista ja Sotkamosta tanssikyytiä ajava linja-auto rikkoutui Vuokatissa.  Onneksi korvaava auto saatiin kohtuullisen nopeasti hakemaan matkustajat.

Kahdessa asiakkaan autossa oli jääneet valot päälle. Molemmista kuulutettiin. Ilmeisesti toisen auton kuljettaja ei kuulutusta kuullut. Illan aikana Toyotan akusta oli tullut entistä Rosenlewin jääkaappia, sitä Vähävirtasta vastaava kampe. Jos oikein tarkkoja ollaan, ei akussa ollut virtaa ollenkaan.  Kotimatka alkoi apuvirran avulla.

 

 

Teksti ja kuvat sekä myöhemmin nettisivuilla ja Youtubessa julkaistava video: Pertti Granqvist

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä