Markus Etola lahjoitti Sotkamon Nuorisoseuralle robotti-imurin käytettäväksi Naapurinvaaran Huvikeskuksessa.

Etola osti laitteen paikallisesta Keskus-Liikkeestä viime viikolla.

”Haluan tukea Napiksen lavaa. Se on hienolla paikalla ja haluan tukea myös teknologista kehitystä. ”

Etola kertoi suunnittelevansa robotti-imurin lahjoittamista neljälle tanssilavalle Napiksen lisäksi. Seuraavaksi lahjoitusvuorossa on Kukonhiekan tanssilava Saarijärvellä.

Sotkamoon Etolan sidonnaisuus löytyy Vuokatin kautta.

”Olen lomailija. Käyn kerran vuodessa. Lomaosakkeita ei minulla ole, käytän paikallisia majoituspalveluita.”

Markus Etola asuu Helsingissä. Hän on Etola Oy:n hallituksen jäsen. Etola Oy:llä on 13 myymälää Etelä-Suomessa, pohjoisin Jyväskylässä.

Yritys on perustettu 1932, liikevaihto on 460 miljoonaa euroa ja henkilöstöä 1550. Liikevaihdosta 80 prosenttia tulee teollisuustuotteiden ja tarvikkeiden myynnistä.

Markus Etola ei ole vähään aikaan Vuokatissa käynyt.

”Vuokattiin olisin mielellään tullut tänä talvena käymään.

Yleensä olen käynyt kerran talvessa Vuokatissa ja liikkunut junalla. Nyt korona-aikana en ole julkisilla kulkenut ja ajokelit ovat olleet huonoja. Ei ole tullut omalla autolla lähdettyä.”

Robotti-imuria on jo ehditty jo kokeilla ja lähiaikoina testaillaan sitä tarkemmin.

Kommentit   

0 #1 Ukko-Jäyhä 09.04.2022 16:49
Kiva ja tuore juolahdus -näitä lisää ja Suomen matkailu kukoistukseen :-)
Lainaa

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä