Suomi24-palstalla oli kirjoitettu, ettei 23.4 ollut ruuhkaa. Kirjoittaja kerttoi nähneensä pysäköintipaikalla yhden asuntoauton. No, ei silloin ollut tanssejakaan.

Vielä hiljaisempaa oli perjantaina 29.4. Lipunmyynnin edessä lumen alta paljastuneesta ruohikosta iltapalaa etsi maskottimme, pitkäkorvainen rusakko. Kyseinen yksilö tunnistetaan erikoisen värisistä korvista.

Sisällä oli sen verran liikettä, että paikkaa koristeltiin vapunaaton tansseja varten ja valmistauduttiin Kunnon Vappu-tapahtumaan. Naapurinvaaran Huvikeskuksella on osasto kyseisessä tapahtumassa.. Puolenpäivän aikaan Rainer Bollström käy esittätyymässä ja esittämässä muutaman kappaleenVuokatti Areenalla.

Aikaan entiseeen Karangassa oli kauden avaustanssit vapunaattona ja Napiksella viikkoa myöhemmin. Kylmät olisivat olosuhteet, jos Karangassa tanssittaisiin eikä turha

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä