Naapurinvaara on saanut kiitosta asiakkailta siisteydestä ja puhtaudesta.  Jatkossakin paikat pysyvät siisteinä, kiitos Break Sokos Hotel Vuokatin lahjoittamien lattiapesurin ja pölyimurin.

Hotellinjohtaja Tiina Rimpiläinen kertoi pesurin ja imurin jääneen vaille käyttöä siivouksen siirryttyä ulkopuoliselle toimijalle.

”Jollekin tarpeeton on toiselle tarpeellinen.”

Puheeksi käyttämättä jääneet siivousvälineet tulivat Nuorisoseuran sihteerin Aija Heikkisen kanssa.

Tiina Rimpiläinen kertoi Naapurinvaaran olevan tärkeän yhteistyökumppanin heille.

”Vanhoina hyvinä aikoina varsinkin.  Asiakkaat tulivat majoittumaan tanssien takia.  Tänäkin syksynä tanssimatkailijoita on ollut. Jospa hiljalleen paltaan normaaliin elämään.”

 

Kuvassa Nuorisoseuran puheenjohtaja Maija Granqvist (oik.) ja sihteeri Aija Heikkinen esittelevät Naapurinvaaralla lahjoituksena saatuja siivousvälineitä.

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä