Lumet ovat sulaneet ja kukat heränneet eloon Naapurinvaaralla.

 

Mukavaa, ettei muutamaan päivään tiedotusvälineissä ole koronaa mainittu sanallakaan. Jos nyt Ukrainan sodasta  jotain hyötyä, niin se on huomion kiinnittyminen pois koronasta. 

Natostakin on kirjoitettu ja kerrottu, jääkiekon MM-kisat vievät myös huomiota. Jospa korona, joka ei nyt enää tavallista lentsua kummempi taida olla, ei jatkossakaan median ykkösaiheena olisi. 

Kansalaisten ja sitä myötä median suhtautuminen koronaan on kevään kuluessa selkeästi muuttunut. Niin myös päättäjien. Siis koronapelko vähentynyt. 

Muutosta kuvaa hyvin aluevaltuutettujen käyttäytyminen: 

Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuuston ensimmäisessä kokouksessa 15.3 vain yksi valtuutettu oli ilman maskia. Aluevaltuuston kolmannessa kokouksessa 9.5 vain yhdellä valtuutetulla oli maski. 

Maskeja harvemmin näkee tanssien yleisöllä tai henkilökunnalla. Naapurinvaaralla talkooväkeä ei ole käsketty maskien pitoon, ei ole toisaalta maskien käyttöä kiellettykään. On korostettu erityisesti sitä, että tullaan terveinä talkoisiin ja noudatetaan käsihygieniaa. 

Yhtään koronatartuntaa tai edes altistumista ei ole Naapurinvaaralta kirjattu. Virallisesti siis, huhujen mukaan meiltä  ”entisen naapurin naisen exän nykyisen naisystävän exän nykyinen nainen” olisi viime kesänä saanut koronan.   

Menneet kaksi vuotta ovat olleet vaikeita tapahtumien järjestäjille ja myös tapahtumissa esiintymisellä elantonsa tienaaville. Vuoden 2019 yleisömääriin tuskin ainakaan tulevana kesänä päästään.  

Etelämpää  on kuulunut viestejä ihan kohtalaisista yleisömääristä tanssipaikoilla. Sotkamossa ja tietysti meillä Naapurinvaaralla odotetaan vilkasta, tapahtumien ja tanssien täyttämää kesää.  Sotkamon pitäjä on ollut olemassa 375 vuotta. Naapurinvaaralla järjestetään juhlavuoden kunniaksi 14.7 Sotkamo-iltamat 1960-luvun teemalla. Näihin iltamiin on ilmainen sisäänpääsy, paikalle on tulossa vanhempaa auto- ja traktorikalustoa ja yleisölle asukilpailu. Esiintyjinä muun muassa kuhmolaislähtöinen Minja eli ”M”  sekä sotkamolaiset  Vaarojen Viulistit. 

Heinäkuun 23. päivä järjestetään juhlatanssit. Tarjolla on 375 kunnan kustantamaa lippua ja 30.7 on se kesän päätapahtuma, Teräsniskan ja Ketosen esiintyminen. Juhannusta ja Kake Randeliinin keikkaa tietenkään unohtamatta.  

Juhlantanssseissa esiintyy sotkamolainen tangokuningas Pekka Mikkola Onnenpotku-orkesterin kanssa sekä Reeta&Lumo. 

Iltamissa on näppinsä pelissä Sotkamon kunnan kulttuurituottaja Marko Karvosella. Idea on hänen ja toteutus suurelta osin. 

Uutta on yhteistyö tanssien markkinoinnissa Jormuan lavan toiminnasta tänä kesänä vastaavan Gramofoni Oy:n kanssa. Jormuan ja Naapurinvaaran tansseja markkinoidaan yhteisilmoituksilla. Jormuasa tanssitaan perjantaina ja Napiksella lauantaina. 

Kesää odotellessa tanssitaan toukokuun 21. päivänä Naapurinvaaralla. Tervetuloa tansseihin ja pidetään yhdessä peukkuja Tangomarkkinoiden semifinaaalissa lauantaina laulavalle Hanna Hirvoselle. 

 

Pertti Granqvist 

 

Kirjoittaja on Sotkamon Nuorisoseuran hallituksen jäsen sekä Naapurinvaaran Huvikeskuksen ohjelmisto- ja markkinointitiimin vetäjä. 

 

 

 Vilkas tapahtumakesä on odotettavissa.  Naapurinvaaran juhannus on tänäkin kesänä joukkotilaisuus.

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä