Lauantaina koitti se ilta, jolloin uudet tangokuninkaalliset Heta Halonen ja Keijo Hietikko esiintyivät Naapurinvaaralla ensimmäistä kertaa.

Tangoahan sieltä tuli ja muutakin perinteistä tanssimusiikkia. Kaiho vastasi modernimmasta musiikista.

Joku valittelikin siitä. Mutta pitäisi muistaa, että jos vähän nuorempaakin väkeä Tanssilavoille halutaan asiakkaiksi, tarvitaan sihen Kaihon kaltaisia yhtyeitä.

Kuninkaallisia kävi katsomassa tiukasti kuningattaren kruunusta Heta Halosen kanssa kilpaillut Hanna Hirvonen.

Voitte vain kuvitella, millainen kälätys takahuoneessa alkoi Hetan ja Hannan tavatessa toisensa.

Hanna oli edellisenä iltana ollut keikalla Imatralla ja kertoi ajaneensa vuorokauden aikana yli 1 000 kilometriä.

Heta tuli Porista, Keijo Jalasjärveltä ja Rosette-orkesteri viikon kestäneeltä Lapin rundilta. Äkäslompolossa he olivat säestäneet viikon aikana eri artisteja. Eniten väkeä oli vetänyt Saija Tuupanen keskiviikkona ja Heikki Koskelo perjantaina.

Yleisöä oli Napiksella lähes 500. Suunta yleisömäärässä on odotettu kesälavojen sulkeutumisen myötä ja toivottavasti jatkuu samanlaisena.

Mainittakoon bussilla tulleen ensimmäisellä kierroksella melkein täysi lasti väkeä. Oman värinsä iltaan toi lähes 50-päinen, osan iltaa paikalla ollut syntymäpäiväseurue. Jos synttäriseurue vähennetään väkimäärästä, on kasvua edelliseen lauantaihin 10 prosenttia.

Karavaanareita oli lähes 20. Ei millään pahalla, mutta parille karavaanarille jouduttiin kertomaan, ettei autoa ihan miten sattuu voi pysäköidä.  Pitkittäin, poikittain tai muuten niin, että yksi auto vie usean auton pysäköintipaikan tai jätetään isot välit.  Näillä yleisömäärillä tilaa vielä on, vaan 200 henkeä lisää, niin yläparkki ja teatteriparkkikin täyttyy laitojaan myöten.

Ensi lauantaina jatketaan ja kansaa tanssittaa kumeaääninen basso Henri Jokinen ja PNP sekä Pirita Niemenmaa & Jarkko Yli-Sikkilän Soiva orkesteri.

 

 

 

Teksti ja kuvat sekä myöhemmin julkaistava video: Pertti Granqvist

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä