Lähes päivälleen 30 vuotta sitten järjestettiin Naapurinvaaralla Sotkamon Nuorisoseuran laskuun ensimmäiset tanssit. Seura oli aiemmin kesällä hankkinut paikan Lastenmaa Oy:n pakkohuutokaupasta.

Lippuja myytiin 651 kappaletta. Olimme tyytyväisiä.

Kiitos tässä yhteydessä yleisölle, yhteistyökumppaneille ja erityisesti talkooväelle. Tasavuosikymmeniä ei nyt juhlittu, asiaan palataan myöhemmin.

Lauantaina kesäkauden päätöstansseissa myytiin 350 lippua. Olimme tyytyväisiä, koska jo useimpien tanssien ajan keskiarvo on ollut reilusti yli kolmen sadan. Pandemian ja rajoitusten helpottaessa näkymä yleisömäärän kehityksestä on edelleen myönteinen.

Jyrki Nurminen Sävel-orkestereineen oli edellisenä iltana esiintynyt Häijään Tanssikrouvissa Mouhijärvellä.

”Sielläkin yleisömäärä alkoi kolmosella”, Jyrki Nurminen kertoi.

Napikselta matka jatkui tanssipaikan alakerran tiloissa vietetyn yön jälkeen kohti Vuoksenniskan Työväentaloa Imatralle.

Alakerrassa siksi, ettei pariinkaan paikalliseen majoituslaitokseen saatu puhelimella yhteyttä.

Jyrki Nurminen kertoi keikkaa riittäneen ja se on tietysti hyvä asia, koska sekä hän että kolme vuotta sitten perustetun orkesterni jäsenet ovat täysiaikaisia muusikoita.

Orkesteri esiintyi ensimmäistä kertaa, nähdyn ja kuullun perusteella sekä yleisöltä saadun palautteen perusteella ei viimeistä kertaa Napiksella.

Samat sanat pätevät Sari Koivikkoon ja Kuunhopea-orkesteriin. Oulussa koulunkäyntiavustajana päivätyötään tekevä Sari kertoi keikkailevansa viikonloppuisin. Keikkaa on tehty entisen Oulun läänin rajojen ulkopuolellakin.

Molempien orkesterien ohjelmistossa olivat melkein kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin tanssilajit masurkasta alkaen.  Ja soittoa riitti vähän yli ilmoitetun kellonajan ennen yleisön poistumista sateen jäljiltä sumuiseen yöhön.

Erikoista kesäkauden päätöstansseissa oli asuntoautojen ja asuntovaunujen ennätyksellisen suuri määrä. Vuokatissa oli karavaanarien kokoontumisajot, millä oli vaikutusta varmasti tähän.

Seuraavan kerran tanssitaan 23. lokakuuta. Silloin Napikselle saapuvat Saija Tuupanen sekä Jarno Itkonen orkestereineen.

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä