Lauantaina 19.9 järjestetään syyskauden toiseksi viimeiset ja lauantaina 26.9 syyskauden viimeiset tanssit.

Sotkamon Nuorisoseuran hallitus on peruuttanut 3.10 ja 17.10 tanssit.

Kekritanssit 31.10 ovat harkinnan alla.  Nuorisoseuran hallitus tekee näiden tanssien osalta päätöksen kokouksessaan 27. syyskuuta.

Marraskuun tanssien ja Joulumessujen osalta tehdään päätöksiä myöhemmin. 

Taustalla on tanssiyleisön määrän raju pudotus.  Pudotus johtuu koronaepidemiasta.  Esimerkiksi niin sanottu Kuhmon tartuntarypäs näkyi välittömästi myytyjen lippujen määrässä.

Siitäkin huolimatta, että tartuntaryppään alkuperä jäljitettiin nopeasti, eikä tartuntaryppään ulkopuolisia tapauksia ole ilmennyt.

Viikolla 38 ei Kainuussa eikä lähimaakunnissa ole ilmennyt uusia koronatartuntoja.

Viimeiset valtakunnalliset tilastot ilmi tulleiden tartuntojen määrästä ovat kertoneet, ettei Etelä-Suomessa ole saatu epidemiaa kuriin.

Vaikka luvut ovat sinänsä pieniä, on kesän jälkeen määrät nousseet.

Tartunnat ovat tapahtuneet muun muassa ravintoloissa ja joukkuelajien harjoituksissa.

Tanssipaikoilta ei toistaiseksi ole raportoitu koronatartuntoja.

Sen sijaan niin orkesterit kuin tanssien järjestäjät ovat kertoneet yleisömäärän rajuista pudotuksista eri puolilla Suomea olevilla tanssipaikoilla.

Tanssien järjestäminen syyskuun 26. päivän jälkeen Naapurinvaaralla kuitenkin jatkuu. Ennemmin tai myöhemmin.

Riippuen hyvin pitkälle koronatartuntojen määrien kehityksestä.

Tervetuloa syyskauden viimeisiin tansseihin!

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä