Anneli Mattila

Anneli Mattilan ensimmäinen julkinen esiintyminen tapahtui 7-vuotiaana, jolloin hän voitti Karvian mukulatähtikisan. Voi todeta, että musiikin kanssa Anneli ollut tekemisissä pienestä pitäen.

Omaa laulajanuraansa Anneli aloitti kiertämällä isosisko Annen mukana hänen keikoillaan. Siinä sivussa Anneli sai tuntumaa päästessään muutaman kappaleen illassaan laulamaan.

Ensimmäinen oma keikka Annelilla oli joulukuussa 2003 Kouvolan Kuntotalolla. Säännöllinen keikkailu yhtyeensä kanssa alkoi tammikuussa 2004.

Musiikin vastapainoksi Anneli harrastaa mm. urheilua, lukemista ja kalastusta.

Muutamassa vuodessa Annelista on tullut suosittu esiintyjä lavoille ja ravintoloihin. Omia levyjä on ilmestynyt useita, joten esitettävää valikoimaa löytyy laajasti.

Oma maailma ? levy ilmestyi 2019.

Anneli on vajaa vuoden vanhan pojan äiti.

Keikoilla Anneli Mattilan taustalla soittaa Recados.

Annelin edellisestä Napiksen vierailusta on kulunut muutama vuosi.
Anneli esiintyy 4.12. Rokualla.


Kuva: Miika Varila

Teemu Ahtonen

Musiikki on ollut Teemun elämässä mukana monia vuosia. Vuosien saatossa kitaristin hommat ovat vaihtuneet pääasialliseen laulamiseen.

Musiikkiskaala on vaihdellut heavysta ja rockista nykyiseen iskelmään ja tangoon.

Teemu säveltää ja sanoittaa kappaleita itse, ja on tehnyt keikkaa erilaisilla kokoonpanoilla monissa tilaisuuksissa.

Teemu on kotoisin Kuhmosta, mutta asuu nykyään Kajaanissa.

Teemu on osallistunut vuosien varrella useisiin laulukilpailuihin. Meriittilistalta löytyy myös mm. Kainuun tangolaulun taitokilpailut 2015 voittaja ja yleisön suosikki.

Teemu keikkailee oman yhtyeen kanssa, mutta myös muiden artistien kanssa erilaisissa konserteissa.

Nykyinen yhtye on ollut kasassa vuodesta 2015 lähtien ja soittopaikkoina toimivat tanssiravintolat, tanssilavat, erilaiset yksityisjuhlat, tilaisuudet ja tapahtumat. Tämänhetkinen Yhtyeen kokoonpano: Teemu Ahtonen (laulu), Antti Tanskanen (koskettimet), Niko Nevalainen (rummut), Petri Honkanen / Kari Tenhunen (basso), Ari-Pekka Tanskanen (haitari).

Oman yhtyeensä kanssa Teemu esiintyy ensimmäisen kerran, mutta hän osallistui Tangomarkkinoiden esikarsintaan muutama vuosi sitten Napiksella.


Kuva; Kiuruveden Iskelmäviikko

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä