Toukokuun tansseja sää suosi. Talven jälkeen maisema on entistä huikeampi. Syvän sinisenä olevat vedet, ja vihreän eri sävyt suorastaan häikäisivät. Huipentumana komealle säälle nousi illan kruunuksi täysikuu, tuo ihme suurin öisen taivahan.

Sisällä oli lämmintä ja tunnelmaa, musiikkia humpasta sambaan, valssista foksiin ja moniin muihin rytmeihin.

Mia Leivo sijoittui 2017 Seinäjoen Tangomarkkinoilla toiseksi, superfinaalin voitti Aino Niemi. Mian osuus oli perinteistä tanssimusiikkia tulvillaan. Mia säesti Pequeno-yhtye.

Toisena esiintyi muutaman vuoden tauon jälkeen Kinojake. Yhtye sovittaa kappaleet omannäköisikseen, ja laulupuolesta vastaavat Annina Siltanen ja Janne Nevanpää. Viulun ja muiden soittimien lisäksi välillä kuultiin tahtia soitettavan myös lusikoilla.

Toukokuun tanssit oli tässä, seuraavan kerran luvassa kesän avauksessa menoa ja meininkiä 7.6 kun Ville Valo & Agents sekä Carnival Disco saapuvat Napikselle.


Kinojake on vauhdikas orkesteri ja lavaesiintyminen on näyttävä.


Mia Leivo tulkitsi tietenkin muutaman tangon.


Illan artistia kuvattiin ennen tanssien alkua Naapurinvaaran maisemissa.

Linkki Youtube videoon

Kommentit   

0 #1 Airaksinen Pertti 25.05.2019 05:41
Ihana esiintyjä. Jos joku kertos mistä sais cd ostetua
Lainaa

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä