Oli tangon jytkettä ja humpan rytkettä, foxia, valssia, hidasta valssia ja paljon muuten vain tanssittavaa musiikkia.

Musiikki oli välillä niin mukaansa tempaavaa, että orkesterilavan takana liikenteenohjaajien huoneessa  kumisaappaatkin tapailivat humpan askelia omia aikojaan.

Sitä saatiin mitä tilattiin.  Tilattiin esiintymään Suomen ensimmäinen tangokuningas. Kauko Simonen lauloi itsensä julkisuuteen 1985. Nyt jo ikämiehiin kuuluva Kauko (s. 1951) ei ole turhan usein Napiksella keikkaillut. Hän muisteli edellisen kerran olleensa marraskuussa 1991.  Sotkamon Nuorisoseuran nimissä ensimmäiset tanssit oli järjestetty saman vuoden syyskuussa.

Kauko Simosella on tangolaulajan ääni. Toki muutkin kappaleet sujuvat oikein hyvin. Vanhan liiton mies ja vanhan tanssimusiikin erinomainen tulkitsija. Kuten tiedämme, heitä ei enää kovin montaa ole perjantaina laukkujaan pakkailemassa ja sunnuntaina keikoilta palailemassa.

Kuten tyyliin kuuluu, takahuoneessa kuultiin tarina jos toinenkin. Senkin taidon Kauko osaa. Usein tarinoiden keskipisteenä ovat keikkalavojen tunnetut kiertolaiset.

Pasi Kivimäki on nuoremman polven miehiä. Kauko Simoseen hänet yhdistää se, että molemmat ovat ammattisotilaita.  Toinen eläkkeellä oleva.

Pasi Kivimäki on kiertänyt orkesterinsa kanssa jo toistakymmentä vuotta. Nyt hän on pyrkimässä Tangomarkkinoille.  Tällä hetkellä 25:n parhaan mieslaulajan porukassa.

Pasi Kivimäki veti orkestereineen viimeisen setin ja vapputansseista jäi hyvä muistijälki reippaiden humppien ja perinteisten valssien ansiosta.

Sitten vielä illan kohokohta. Kiitokset ensiksi matkailuhanke Vuokatti Visitille. Heidän ansiostaan vapputansseissa esiintyivät venäläinen tanssipari Helga Domashova ja Aleksei Barbolin.  Argentiinalainen tango oli laji.

He olivat oikein otettuja siitä, kuinka yleisö eli esityksessä mukana.  Välitaputuksia he saivat esityksestään kuin aikoinaan Naapurinvaaralla puhumassa käyneet agitaattorit.

Tästä saatiinkin hyvä aasinsilta 60 vuoden takaisiin tapahtumiin. Naapurinvaaran rakentaminen alkoi nykyiselle paikalleen melko lailla päivälleen vappuna tai vapun jälkeen 1959. Aiheesta enemmän toisaalla nettisivuillamme eli historia-osiossa.

Laskettiinkin leikkiä nyt olleen oikeaa tunnelmaa. Tanssit vappuna vanhan tanssimusiikin tahtiin ja extrana venäläisiä esiintyjiä.

Aivan kuten paikan rakennuttaneen SKP:n Kainuun piirin järjestäessä tansseja.

Mainittakoon nykyisin toiminnasta vastaavan Sotkamon Nuorisoseuran olevan poliittisesti sitoutumattoman järjestön.

Vuosikymmenet ja järjestäjät vaihtuvat. Tanssit jatkuvat.


Helga Domashova ja Aleksei Barbolin tanssivat neljän kappaleen verran argentiinalaisia tangoja.


Pasi Kivimäki pyrkii tangokuninkaaksi. Keikkaa mies on tehnyt jo toistakymmentä vuotta.


Kauko Simonen on Suomen ensimmäinen tangokuningas. Naapurinvaaralla hän esiintyi ennen vapputansseja edellisen kerran 1991

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä