Päivän sää ei näyttänyt siltä miltä marraskuun puolivälissä yleensä on totuttu näkemään. Aurinko paistoi, ja lämpötila oli melkein kymmenen astetta plussan puolella. Eikä yölläkään ollut huono ajokeli kasvavan kuun hohteessa kulkiessa.

Pikkujoulukausi oli saanut väkeä hyvin liikkeelle, ja muutamia tilausajojakin saapui paikalle.

Heidi Pakarinen vieraili Napiksella toisen kerran. Iloista ja lupsakkaa oli hänen esiintymisensä. Karavaani-yhtyeen säestämä Heidi aloitti molemmat osuutensa tangoilla. Hiljainen kylätie kuultiin myös, ja se on ollut kappale, josta Heidin tangorakkaus on aikoinaan saanut alkunsa. Tanssiminen on myös Heidin sydäntä lähellä, ja illan mittaan hän viihtyi parketinkin puolella.

Kyösti Mäkimattila ja Varjokuva tarjosi jälleen tyylikästä tarjontaa tanssijoille ja kuulijoille. Tällä kertaa aikataulusyistä johtuen Kyösti esiintyi yhtä kyytiä puolitoista tuntia. Mukaan mahtui hetkiä tunnelmasta toiseen, mm. reipas humppapotpuri.

Tälle kaudelle on vielä luvassa yhdet tanssit joulukuun ensimmäisenä päivänä.


Varjokuva ja Kyösti Mäkimattila vetivät puolentoista tunnin setin.


Pikkujoulunpunaisessa esiintymisasussa toisen setin laulanut Heidi Pakarinen ja Karavaani orkesteri esittivät myös yleisön mieluista tanssimusiikkia.


On jo pakko kysyä, että onko lukutaidossa , ymmäryksessä vai molemmissa vikaa?

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä