Päivän sää oli pilvipoutainen ja usvainen. Illan ajankin maisema oli verhoutunut harmaaseen harsoon. Muutama aste oli lämmintä, joten liukasta ei ollut.

Toisen kerran Napiksella esiintyi nuorista miehistä koostuva Komiat, ja yhtye vakuutti omalla esiintymisellään sekä hyvin valitulla ohjelmistolla. Mukana oli useita harvemmin kuultuja kappaleita kuten Jos kaikki Suomen järvet ja Hölöpäti-jenkka. Yhtyeessä haitaria soittaa Kultaisen Harmonikan vuonna 2014 voittanut Aleksi Laukkonen ja omien sanojen mukaan Komiat esittää vahvaan haitaripoljentoon perustuvaa tanssimusiikkia.

Komiat voitti tämän vuoden tanssiorkestereiden SM-kilpailun heinäkuussa Seinäjoen Tangomarkkinoilla.

Toisena esiintyi Kalle Kaaja & Antti Tammilehdon yhtye. Kalle vieraili edellisen kerran Napiksella keväällä 2013. Ohjelmistoon kuului omia levytyksiä sekä paljon Topi Sorsakosken tunnetuksi tekemiä kappaleita. Olihan Kalle aikanaan Topin taustalla olleen Kulkukoirat – yhtyeen solistina. Omana mausteensa esitettyyn musiikkiin toi lavalla ollut Go-Go-tanssijatar.

Komiat on orkesteri, jota suomalaiset tanssipaikat ovat kaivanneet. Yhtyeellä on jo ensi kesän kaikki lauantait varattu.

Onko tässä jotain tuttuakin menneiltä ajoilta? Kalle Kaajalla ja orkesterilla oli mukana Go-Go-tyttökin. Niin Komiat kuin Kalle Kaajan orkesteri esittivät oikein tanssittavaa musiikkia.

 

 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä