Taivaalliset hanat avautuivat lauantaina illalla noin kello 18.50 aikaan. Sitten vettä tulikin seuraavien tuntien ajan välillä rankemmin ja välillä vähemmän rankasti.

Naapurinvaaran tanssipaikan rinteistä hiekat ja murskeet lähtivät veden mukaan. Pikaisella lanauksella tiet saatiin jotensakin kuntoon.

Illan aikana tanssiväkeä viihdytti kolme orkesteria. Katri Helenaa tuurasi Marita Taavitsainen Koivu-orkesterina kanssa.

Orkesteri oli nopeasti koottu Napiksen keikkaa varten. Läpivalaisun kosketinsoittaja soitti myös Koivu-orkesterissa.

-On jotain mikä ei muutu, Marita Taavitsainen heitti aloittaessaan settinsä.

Tulipunaruusut ovat perinteinen tanssiorkesteri.  Suosio on ollut taattu vuosikausien ajan.

Läpivalaisu on nuorekas orkesteri, jonka ohjelma on modernisoitunut sitten viime kesästä. Pisteet orkesterille hienosta viimeisestä valssista.

Yleisö valitti kuumuudesta. Se on asia, jolle ei nyt voida tämän enempää. Ovet olivat avoinna ja tuulettimet pyörivät laakerit punaisina.

Toisaalta katto on pään päällä ja lattia jalkojen alla. Seikka, jolle muutamat muista juhlista juhlista antoivat arvoa.

Marita Taavitsainen tunnelmoi ja pyyhki hikeä otsaltaan.

Tulipunaruusut.

Läpivalaisun Santeri Piira laulaa.

Tien kunnostus.

Kunnostuksen kohde.

 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä