Lankalauantain aurinkoinen sää ja sininen taivas enteili osaltaan iltaa, sillä toisena esiintyi Sinitaivas.

Illan sää oli tyyni ja taivaalla loistavan täyden kuun hohteessa autot saapuivat paikalle tasaisena virtana.

On jälleen aika muistuttaa, että narikka on vaatteiden säilytyspaikka. Hartiahuivit, fleecet, villatakit ja muut vastaavat eivät kuulu lavan reunalle tai sammuttimien päälle. Väärissä paikoissa olevat vaatteet kerätään pois ja viedään alalavan vieressä olevaan ilmaisnarikkaan. Tästä asiasta oli ilmennyt epätietoisuutta illan aikana, kun tieto ei ollut kulkenut.

Viime vuonna 10-vuotista taivaltaan viettänyt Sinitaivas on pitkäjänteisellä työllään ja monipuolisella ohjelmistolla vakiinnuttanut paikkansa tanssiorkestereiden joukossa. Oman pikantin lisän kokonaisuuteen tuovat puhaltajat Tommi Jalo ja Jyri Laitila, joista jälkimmäinen on Johanna Piipposen aviomies. Lauluvastuuta on jaettu rumpali Juha-Matti Aholan lisäksi myös basisti Jarno Pasman, kitaristi Elias Marjomäen ja haitaristi-kosketinsoittaja Jukka Lehtimäen kesken. Lisäksi illan aikana kuuluu useampi instrumentaalikappale.

Nuorista muusikoista koostuva Tanssiorkesteri Kaiho seuraa Sinitaivaan ja muiden orkestereiden viitoittamaa tietä. Viime kesänä yhtye voitti tanssiorkestereiden SM-kilpailun eli SMORKin ja pääsi säestämään loppuvuodeksi hallitsevia tangokuninkaallisia. Kaihon ohjelmisto on kattava, se vakuuttaa vaativammankin tanssijan.

Illalla jatkuvat pääsiäismenot Souvareiden ja Antti Ahopellon sekä Etiketin tahtiin.

Kaiho tanssitti iloisella ilmeellä.

Täysikuu nousi samaan aikaan kun tanssiyleisöä alkoi tulla Naapurinvaaralle.

Sinitaivas esiintyy seuraavan kerran Naapurinvaaralla juhannusaattona.

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä