Kuin tulevan kesän airueena oli aurinko kiivennyt sunnuntaina heittämään lämmittäviä säteitään eteläiseltä taivaalta kohti lumen peittämää maata.

Sen verran säteet lämmittivät, että lunta alkoi Naapurinvaaran karaokeravintolan eli  ”Puelpyöreen” katolta tipahdella iltapäivän koittaessa maahan.

Edessä olevan kevään ja kesän lisäksi Naapurinvaaralla iloittiin sunnuntaina pestuutilaisuuteen saapuneiden talkoolaisten määrästä.

Tilaisuutta varten oli varattu 60 ilmoittautumislomaketta. Ne loppuivat jo hyvissä ajoin ennen tilaisuuden avausta.

Onneksi talossa on kopiokone, jolla tehtiin nopeasti lisää tarvittavia papereita.

Pestuupäivään paikalle tulleissa oli äkkiä laskien melkein ennätysmäärä uutta väkeä.

Lisäksi useat entisistä ilmoittivat olleensa estyneitä tilaisuuteen saapumasta. Mutta tulevansa paikalle sitten tanssikauden aikana.

Sotkamon Nuorisoseuran puheenjohtaja Maija Granqvist sanoikin rekrytoinnin olevan jatkuvaa.  Aina otetaan uusia mukaan, vuodenajankohdasta riippumatta.

 

 

Sunnuntaina järjestetty pestuupäivä sai väen liikkeelle.

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä