Eläkeliitto ry on 10 vuoden ajan järjestänyt karaokekilpailuja.

Mestareita on juhlittu tietysti jokaisena vuotena. Vuodesta 2014 lähtien sekä miesten että naisten sarjoissa on juhlittu kahta mestaria.

Maantieteellinen kattaus on ollut laaja. Mestareita on löytynyt Helsingistä ja Rovaniemeltä sekä siltä väliltä. Kainuuseen ei toistaiseksi ole El-Karaoken mestaria ilmestynyt. Läheltä on liipannut sekä sijoituksellisesti että maantieteellisesti.

Lauantaina Naapurinvaaran lavalle nousi 15 karaokemestaria. Plussana lisäohjelmien esittäjät, muun muassa vuoden 2012 tangokuningas Pekka Mikkola. Unohtamatta paikallista tanssiseura Tahitia ja Markku Sivosen Ievan polkkaa.

Pekka myös juonsi tilaisuuden.

Konsertin ensimmäisen puolikkaan jälkeen esiintyivät naismestarit yhdessä, toisen puolikkaan jälkeen miesmestarit.

Konsertin ajan osa yleisöstä istui paikallaan, osa ”karkasi” tanssilattialle.

Kautta linjan esitykset olivat tasokkaita.  Jos jotain pitää nostaa, niin parhaasta päästä olivat Ulla Toivasen Mustalaisruhtinatar ja Ari Rantametsän tulkinta Autiosaaresta.

Tästä Tuure Kilpeläisen kappaleesta, joka kertoo kyläpuheiden mukaan Kuhmon yöelämästä.

Mestareiden osuuden jälkeen mentiin kaiken kansan karaoken merkeissä.

Lauantainen tilaisuus oli oikein hyvä esimerkki kolmen yhdistyksen yhteistyön voimasta. Eläkeliiton Kainuun piirin, Sotkamon Karaokeklubin ja Sotkamon Nuorisoseuran tässä tapauksessa.

Alfa-Tv taltioi illan tapahtumat. Alfa-Tv lähettää ohjelman ulos lauantaina 9. joulukuuta.

Miesmestarit yhteiskuvassa.

Pekka Mikkola.

Markku Sivonen hauskutti yleisöä.

Naismestarit yhteiskuvassa. Yksi taitaa kuvasta puuttua.

Yleisöstä osa istui ja osa tanssi.

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä