Eräs sarjakuvasankari aloitti romaanin kirjoittamisen sanoilla ”oli synkkä ja myrskyinen yö.”

Syyskuun toisien tanssien aikana yö oli synkkä ja välillä myrskyinenkin.

Meininki Naapurinvaaran Huvikeskuksen seinien sisäpuolella ei vastannut tilannetta talon ulkopuolella.

Jos viikkoa aiemmin Heikki Koskelo veti melkein uskomattoman show:n, niin vähintään samaan pystyi pitkästä aikaa Naapurinvaaralla vieraillut Arja Koriseva Fortuna-orkesterinsa kanssa.

Naapurinvaaran tanssipaikkaan Arja Korisevalla liittyy mukavia muistoja.  Yhden niistä Arja kertoi julkisesti. Pelkosenniemellä kappelikonsertissa Arjaa säestävän Jouni Someron vuoden 1989 tangokuningatar kertoi tavanneensa 20 vuotta sitten Naapurinvaaralla.

Kappelikonsertissa Koriseva ja Somero esiintyvät 10. syyskuuta.

Naapurinvaaralla Arjan ja hänen orkesterinsa musiikki sai lauantaina tanssilattian täyttymään ja ravintolat tyhjentymään.

Eikä käy Antti Ahopellonkaan porukkaa moittiminen. He soittivat tanssimusiikkia laidasta laitaan.

Yhdessä kattaus oli tanssijoiden kannalta yksi kuluneen kauden parhaista. 

Erään kajaanilaisrouvan sanoja lainaten ”nyt olisi pitänyt olla paikalla niiden, jotka aina  valittavat, ettei Napiksella soiteta vanhaa tanssimusiikkia eikä polkkaa tai jenkkaa.”

Enemmänkin olisi mahtunut kuin 500 tanssijaa. Merkille laitettiin, että Vuokatista ja erityisesti Katinkullasta tuli linja-autossa paljon väkeä. Osa Vuokatin lomalaisista kertoi olevansa ensimmäistä kertaa.

Jatkaen, ettei kahta kertaa samalla. Aikoivat tulla uudelleenkin.

Arja Koriseva on valovoimainen esiintyjä. Vuoden 1989 tangokuningatar sai liikettä lavalle.

Antti Ahopelto orkestereineen täydensi tanssittavan kattauksen.

Karaokebaarin ilta päättyi yhteislauluun. Kappaleena tietenkin valssi "Yön syliin."

 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä